Silloin irtosi tuomen vaahtoavasta kukkamerestä ensimmäinen kuihtunut terälehti ja varisi hiljaa Valpurin syliin. Surullisena tämä katseli sitä. — Minä olen Herkimmän Kevään Keiju, hän kuiskasi, puristaen Onnimannin kättä. — Minun aikani on nyt ohi.
Marjatta Kurenniemi: Oli ennen Onnimanni (1953)
