Maahiset maanalaiset



                            MAAHISET MAANALAISET



MAANPÄÄLLISEN POIKA OLI NAINUT MAANALAISEN TYTTÄREN JA SAANUT KARJAA PALJON


Oli ollut poika metsässä. Oli tullut komea, kaunis tytär. Oli mennyt haastelemaan sen luokse. Tytär oli tahtonut poikaa käymään hänen kotonaan. Oli mennyt poika tyttären matkaan. Tytär oli matkalla kieltänyt, että älä mitään ota, vaikka tarjottaisiin. Samassa paikassa missä olivat aukeni maa ja tultiin tyttären kotiin. Komea koti oli. Tarjottiin pojalle kaikkea, ei poika ottanut mitään. Muuta kuin naimahommiin vain piti ruveta. Mentiin naimisiin. Sitten poika rupesi tahtomaan kotiinsa. Lähdettiin, mutta tyttö sanoi, ettei saa katsoa taakseen; kyllä ne tulevat. Kotikylään tultaessa alkoivat koirat haukkua, lehmät ammua, kellot paukkua ja ihmiset huutaa. Kun päästiin kotipihalle, ei poika malttanutkaan,vaan katsoi taakseen. Puolet suurta karjaa oli jo portista päässyt sisälle ja vielä suurempi joukko oli tulemassa. Mutta katkesi lauma ja katosi. Ne jotka portista olivat jo tulleet, ne pysyivät. Siinä oli lehmää, lammasta, koiraa, palvelijaa. Tytär torui poikaa: "Kun katsoit, niin meiltä niin paljon katosi".










         LOITSU METSÄNPEITOSTA PÄÄSEMISEKSI


Päästä näistä naarain vihoista,
kusi-kinttuin kiroista,
miesten mieli-murheista,
kyläläisten kykkäreistä.
Kun oot kytkennä minun omani,
niin minä kytken sinun omasi;
vaan kun päästät minun omani,
niin minä päästän sinun omasi.
Kotiin minun omani,
metän karja Mehtolahan.





MIELIKKI





Mielikkiä, Tapiolan eli Mehtolan emäntää, Tapion  vaimoa metsämiehet rukoilivat milteipä useammin kuin itse Tapiota. Hänen puoleensa käännyttiin varsinkin silloin, kun ei väijytty julmia petoja kuten karhua tai sutta vaan jäniksiä, lintuja ja oravia. Tällaista metsänriistaa kutsuttiin Emon viljaksi.

Mielikki metsän emäntä, metsän piika pikkarainen,
tuo tarkka Tapijon Tytti, Salokorven vaimo kaunis
käypi korvet kolkutellen, salot synkät sylkytellen.
Juoksuttele, juovuttele, lennättele, liuottele
miehen etsivän esillä, aina käyvän askelilla.
Saata sille saarekselle, josta saalis saatasihin.
Kukutas salo käkeä, soita metsä kanteloja
minun metsälle mennessän, korvelle kohottuani.
Mielly metsä, kostu korpi, lempihi, salo sininen,
minun metsälle mennessän, korvelle kohottuani.
Paista kuuna kuusen oksat, tähtenä petäjän oksat,
pane kuuset kukkapäihen, petäjät hopiapäihen.
Aukase Tapion aitta.


 


                                              KARHUN HÄÄT




Kun karhu oli tapettu ja nyljetty metsässä, vietiin sen liha ja nahka kylään. Sen jälkeen sovittiin päivästä, jolloin niin sanotut Couvon pääliset eli Häät vietettäisiin. Näihin arvokkaisiin pitoihin kerättiin jonkin verran viljaa oluen ja viinan keittämistä varten. Kun määrätty päivä oli tullut, kansa kerääntyi juhlavaatteissaan johonkin taloon. Täällä määrättiin karhun kunniaksi maan tavan mukaan morsiuspukuun pukeutunut tyttö morsiameksi. Kun ruoka -aika koitti, oli ruoaksi valmistettu muun ohessa erityisesti ”vainajan omaa lihaa hernekeiton kera”. Kun karhunpään kantaja oli tullut eteisen kynnykselle, hän kuuluu sanoneen seuraavat sanat: ”Pois olcon poijat porstuasta, piijat pichti-puolisista, hyvän tullesa tupahan, autuan sisälle astuisa”.
(Martti Haavio: Suomalainen mytologia, kuva Puiden kansa1998 Ritva Kovalainen&Sanni Seppo)