Canis lupus



               CANIS LUPUS







Vanhoissa luonnonuskonnoissa susi on usein      
ajateltu kuoleman ja talvisen luonnon jumalaksi. Viikingit kutsuivat susia “harmaiksi hevosiksi”, kohtalottarien kumppaneiksi. Suomalaiset pitivät susia kuoleman ja sairauksien hengettären, Rotan, ajokoirina. Suden julmuutta ja rohkeutta on pelätty, mutta sitä on myös arvostettu ja kunnioitettu. On myös arveltu, me näemme sudessa itsemme emmekä pidä näkemästämme: suden lailla ihminen on sosiaalinen eläin mutta armoton saalistaja.

HOMO HOMINI LUPUS

LYKANTROPIA-ihmissusi; käsitykset ihmisen muuttumisesta sudeksi ovat universaaleja

Maan tyttö, Manuen neito, kiveltä kivelle astui,

mättähältä mättähälle, haolta haon selälle.
Löysi kukan kulon nenästä, helpehyisen heinän päästä.
Kääri pää-ripakkohonsa.
Istuisihe mättähälle; helve helmahan putosi.
Susi siitä syntymähän, karvajalka kasvamahan,
jouhiturpa joutumahan.

 In the ancient natural religions the wolf  was regarded as the god of wintry nature. The vikings called wolves ”grey horses”. They were companions for the goddesses of fate, which the Finns called ”the blood-hounds of Rota”. In folklore, the animal was fearedas a  treacherous killer but its bravery  and cruelty have been considered respectable. It has als obeen speculated that in a wolf we can see ourselves and we do not like what we see. Like wolf, a human being is a sociable animal but a merciless predator, too.



"Pihasusi" uhrinsa kimpussa - saksalainen kuparipiirros 1500-luvulta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti