Yksi silmä tontun päässä









                    YKSI SILMÄ TONTUN PÄÄSSÄ




Kattelee niin kun tonttu kellaris ja yks´ silmä
pääs´,  sano hinnerjokilaine.


Tonttu-sanan alkumerkitys on ”tontti”, maa-alue. Suomen kansanperinteen tarinoissa tonttu on monimuotoinen maan ja talouden haltija, esim. rahatonttu tai lantatonttu.  Se kuuluu varallisuuden kartuttajiin ja tuo taloon onnea ja menestystä. Tonttu tuo tavaraa, rahaa ja ennen kaikkea viljaa taloon, jossa on sen kotipaikka. Erikoisen merkillepantavaa on, että tämä tapahtuu naapurin kustannuksella. ”Tonttu kantaa tavaraa toiselta ihmiseltä toiselle”. Tontut olivat yksinäisiä, hieman äreitä olentoja, mutta ne suorittivat monia hyvä palveluksia riihessä, saunassa, myllyssä , navetassa tai tuvassa. Palkaksi talon emäntä antoi tontulle ruokaa ja juomaa. Muodoltaan tonttu voi olla jättiläiskokoinen tai maanmatala.  Päässä sillä on vartailla kudottu tiittilakki. Länsi-Suomessa kerrotaan että tontulla on keskellä otsaa yksi ainoa silmä, joka loistaa kuin aurinko pimeässä. V.1798 julkaisemassaan väitöskirjassa Chr. Ericus Lencqvist sanoo, että tonttuja on erilaisia, miehiä ja naisia, mutta kaikilla on yksi silmä. Kuusjoella tontulla on ”yksi kiiluva silmä ja tavattoman suuri nokka”. Yksisilmäisyys on kansanperinteessä aihe, jolla tahdotaan osoittaa, että nähty olento on yliluonnollinen, ei tästä maailmasta. 

Huoneenhaltia on kuin elämän laki, joka määräsi jokaisen henkilön pysymään säädyllisissä elämäntavoissa ja toimissa.


 Varallisuutta kartuttava tonttu tuo tavaraa, rahaa ja ennen kaikkea viljaa taloon, jossa on sen kotipaikka. Erityisen merkillepantavaa on, että tämä tapahtuu naappurin kustannuksella: "Tonttu kantaa tavaraa toiselta ihmiseltä toiselle".
The etymology of the Finnish word ´tonttu´, a gnome, lies in the word ´tontti´, a territory. In the Finnish folklore, a gnome is a multiform sprite of land and household.  It was a god of wealth and prosperity. A gnome brought fortune to a house. It could be a giant or a dwarf. In western Finland it was told that the gnome had only one eye in the middle of his forehead, an eye which glows in pitch black. In folklore, having only one eye represents creature´s supernatural abilities and signifies that the creature is something from another world. gnome`s clothing included a woven pixie cap. The gnomes were lonely and slightly grumpy creatures, but took care of many chores around the household. Their efforts the mistress of the house rewarded by giving them food and drink.  

HÄVÄISTY TONTTU

Tontulla oli keskellä otsaa silmä, suuri kuin suitsen rengas. Tonttu kokosi emännälle paljon rahaa ja hänen tuli tästä hyvästä laittaa tontulle hyvää ruokaa. Tontulle vietiin ruoka riiheen. Talossa oli kerran palvelija, joka pantiin lauantai-iltana viemään puuroa ja maitoa tontulle. Hän söi pahuuttaan puuron itse ja laski läjän sijaan. Kun palvelija oli tullut tupaan, kuultiin riihestä kovaa huutoa ja ikäänkuin mustan pilven menevän itään päin. Tieltä kuului huuto: "Holo, holo heijaa, paskapuuro teijaa, en saa rahaani vaikka ma meinaan!"





PASKATONTTU
Ennen oli tapana taloissa lämmittää tontulle riihi kaiken talvea. Tonttu tulee taas aika taakan kanssa taloon. Tonttu on hyvillään, kun taas on riihi lämmitetty ja tontulle viety ruokaa riiheen. Tonttu lähti taas saalista hakemaan ja sattui tulemaan pihassa isäntää vastaan ja kysyi että: ”mitäs minä nyt taas sinulle tuon?” Isäntä vähän pelästyi ja sanoi äkkiä että :”paskaa!” Tonttu alkoi lantaa kantaa kaikki paikat niin täyteen, että isännällä ei ollut jalan tilaa. Mies kurja meni hätäissään rahatonttua pyytämään, niin saikin paskatontun.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti